Kun on 20 vuotta viihtynyt enemmän kuin hyvin työssään, niin on vaikea tunnustaa itsellenikin, ettei enää viihdy. Onko työ niin paljon muuttunut vai kenties minä itse? Ehkä kummatkin…
Puhuin näitä ajatuksia ääneen läheisilleni ja yksi parhaimman ystäväni lause muutti elämäni, vaikka en sitä silloin heti ymmärtänyt. Tämä kyseinen ystävä oli silloin töissä kotipalvelussa ja tokaisi minulle, että ”ala Sari jalkahoitajaksi, varsinkin kotikäyntejä tekevistä jalkahoitajista on pulaa”. Arvatkaapa mikä oli minun ensimmäinen kommentti asiaan? ”No en todellakaan lähde, ei minusta ole miksikään hoitajaksi, huonosti palkattu ala ja vuorotyökin vielä!”
Ajatus jäi itämään ja aloin tarkemmin ajattelemaan mitä jalkahoitaja tekee. Kävin itse elämäni ensimmäistä kertaa jalkahoidossa ja haastattelin hoitajaa siinä sivussa työn hyvistä ja huonoista puolista. Huonoja en edes muista, mutta tärkeimpänä jäi mieleen se, että tässä työssä ihminen kohtaa ihmisen. Vähän sama ajatus kuin Punaisen Ristin työssä, auttaa ihmisiä, mutta ehkä vähän enemmän ns. ruohojuuri tasolla. Se vain kolahti heti! Pystyisin edelleen auttamaan ja tämä jos mikä olisi asiakkaan kohtaamista, mitä ikävöin. Ja kaiken kukkuraksi pystyisin hyödyntämään kädentaitojani, joka myös ensimmäisestä ompelijan ammatistani oli tallella. Ei muuta kuin hakemaan jalkahoitokouluun. Kävin haastattelussa ja sain opiskelupaikan. Rohkeus kuitenkin petti, mitä hullua olen tekemässä, minulla on ihana vakituinen työ upeassa järjestössä, joten peruin paikkani.
Ajatus ei jättänyt rauhaan… viisi vuotta oli kulunut ystäväni sanoista ja vihdoin hyppäsin – otin opintovapaata ja lähdin Jämsänkoskelle jalkahoitajakouluun, koulu alkoi tammikuussa 2016.
Facebookissani on päivitys 25.11.2015:
”Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä. Jätin tutun ja turvallisen työpaikan ja hyppään uuteen. 25 vuotta SPR:llä sihteerin töitä takana, tammikuussa alkaa jalkahoitajan opinnot. Olen innoissani peloissani ja kaikkea siltä väliltä!”
kortti rakkailta työkavereiltani
Olin niin innoissani, tunsin heti, että tämä on minun juttuni. Tuskin maltoin odottaa alkukevään teoriat, että pääsisin itse hoitolaan kohtaamaan asiakkaat. Tämähän on ammatti, jonka oppii parhaiten tekemällä.
Heti kevätlukukauden lopussa liityin koulun osuuskuntaan ja minulla oli onni päästä Kampaamo Palokan Hiustuvalle kesäksi tekemään jalkahoitoja. Tästä alkoi asiakaskuntaa kertyä.
Syksyllä suoritin kaikki näytöt kiitettävillä arvosanoilla ja joulukuussa 2016 valmistuin jalkahoitajaksi.
Nuorimmaisenikin muutti kotoa opiskelemaan samoihin aikoihin, joten asunnostani vapautui huone ja pienellä riskillä pystyin perustamaan heti valmistuttuani yrityksen nimeltä Jalkahoitola Sari Hannele. Nimi tulee omasta nimestäni ja halusin kotoisan helposti lähestyttävän nimen. Heti alusta saakka tein myös kotikäyntejä, jotka koen todella tärkeäksi osana työtäni. Haluan tarjota palveluani myös heille, ketkä eivät syystä tai toisesta pääse itse palvelujen pariin.