Syylän aiheuttaja on papilloomavirus, joita saattaa olla 150 erilaista. Virus laukaisee ylimääräisen solutuotannon, josta kasvaa hyvänlaatuinen syyläkasvain. Syylät esiintyvät usein jaloissa ja käsissä, harvoin kasvoissa. Aina syylää ei tarvitse tai kannata poistaa. Jos se ei aiheuta kipua tai esteettistä haittaa, voi rauhassa odotella syylän häviämistä itsekseen. Ajan myötä virus alkaa tuottamaan itseään vastaan vasta-aineita ja syylät parantuvat. 50-80 % lasten syylistä häviää yleensä itsekseen.
Koska syylä poistetaan
Kipeät, syvälle ihoon ulottuvat syylät on syytä poistaa. Ns. mosaiikkisyylät ovat pinnallisia ja usein kivuttomia. Kivuliaat syylät sijaitsevat paineen alla esim, jalkapohjassa tai jokin esim. kenkä tai vaate saattaa hankata niitä. Syyliä voi poistaa esteettisistäkin syistä esim. käsistä. Syylälle ei ole 100% parannuskeinoa, ne voivat ilmestyä uudestaan.
Hoitokeinoja
Itsehoitokeinoja voi kokeilla ja ne voivat auttaa. Näitä ovat esim. känsälaastari, happoliuos, pihkaöljy ja jopa ilmastointiteippi. Mutta kivuliaat ja hankalassa paikassa olevat syylät hoitaa ammattilainen, jolla on käytössään erilaisia menetelmiä mm. Verrutop nestehoito, jäädytys, nestetyppijäädytys (lääkäri) ja koagulointi. Itse käytän koagulointia
Koagulointi
Koagulointi on tehokas tapa poistaa syyliä. Se perustuu lämpöön, jonka vaikutuksesta proteiinit jähmettyvät, veri hyytyy ja sakeutuu. Hoito tehdään koagulointilaitteella, jossa ohuella neulalla johdetaan lämpöä hoidettavalle alueelle syylän pintaan. Kudosalue tuhoutuu ja syylä kuivaa. Syyläalue pehmenee ja arpi kuivuu itsestään pois. Koagulointi sopii kaikille muille paitsi henkilölle, jolla on sydämentahdistin, verenohennuslääke tai epilepsia. Se ei vaurioita ihoa. Apteekkituotteiden käytön jälkeen täytyy pitää 2 viikon paussi ennen kuin voidaan koaguloida. Lähemmäs 100% syylistä häviää 2 kk:n kuluttua koaguloinnista. Jos sitkeään syylään tarvitaan toinenkin käsittely, se voidaan tehdä aikaisintaan noin 2 kuukauden kuluttua ensimmäisestä käsittelystä.
Kuka saa syylän
Lapsille ja nuorille tulee helposti syyliä, kun immuunipuolustusjärjestelmä ei ole vielä rakentunut kunnolla. Joskus psoriasis, ekseema ja biologiset lääkkeet saattavat edesauttaa syylien kasvua. Henkilöt, joilla on jonkin sairauden takia heikentynyt immuunipuolustusjärjestelmä saattavat saada syyliä herkemmin. Yleisissä tiloissa, paljain jaloin kävelyn tuloksena voi tulla syylä. Joskus kouluissa saattaa esiintyö “syyläepidemioita”. Immunologisista syistä toiset eivät saa syyliä koskaan ja toisilla laaja-alaiset syylät ei ota parantuakseen.